Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti
Haku avainsanalla: 2009
häiriköitsijä
Olin 12 vuotta kun alkoi kotini lähellä tapahtua outoja asioita. En uskonut ennen yliluonnolliseen vaan keksin kaikelle oudolle aina jonkun järkevän selityksen,mutta näiden tapauksien jälkeen on kai pakko uskoa. Asuin tuolloin keltaisessa omakotitalossa joka oli aika nuori talo. Silti nuorissakin taloissa saarta kummitella. Oli talvi ja kaverini oli meillä yökylässä kun kuulimme illalla outoa ääntä. Se […]
Suuri musta kummituskoira
Selventäen tarinaa: Olen lapsesta asti ollut hyvin paljon tekemisissä koirien kanssa. Olen pienenä leikkinyt koirien kanssa ja halunnut ollakin koira. Nukkunut koiran kanssa kopissa kun en halunnut rakkaasta koiraystävästäni olla erossa sekuntiakaan. Aikuisena vieraat koirat ovat innostuneet kohdatessa minut ja pyytäneet leikkimään. Usein kauempana kulkeva koira ei ole voinut irrottaa minusta katsettaan ohikulkiessaan. Monesti tästä […]
omituisia asioita
Mieheni ja poikani olivat ulkona, itse siivoilin sisällä. Imuroin makuuhuonetta kun näin että vieressäni on tumma mieshahmo, oletin että mieheni, kunnes tajusinkin että ulko-ovi ei ole käynyt, hän on ulkona.. säpsähdin ja katsoin, ei ketään, varmistin, mieheni oli ulkona. Asun mummoni vanhassa talossa, muutin mummoni kuoltua, täällä on sattunut kaikenlaista ajankuluessa. Näen täällä usein että […]
Papan kummittelut(ko)?
Tää ei oo tarina, vaa iha tosi-tapahtuma. Eli, olin yksin kotona. Meillä on siis paritalo. Äiti, isä ja mummo olivat kaupassa Kirkolla. Mun pappa oli just noin puolivuotta sitten kuollut ja ikäöin häntä yhä. Istuin sängylle ja aloin lukea kirjaa. Sitten kuulen Mummun puolelta kuin lautanen olisi tippunut lattialle ja särkynyt. Mua alko pelottaa, mutta […]
Metalliluokan henki
Olen aina ollut herkkä yliluonnolliselle, samoin kuin äitini. Olen aina ollut kiinnostunut tälläisistä asioista, mutta en ollut ikinä päässyt paikkoihin, jossa olisi voinut kummitella. Tämä tosijuttu kertoo meidän koulun kummituksesta. Metalliluokan kummituksesta. Aloin huomaamaan tapahtumia noin kolmos-nelosluokkalaisena, kun itse puupuolella paikat olivat täynnä, jouduin työskenellä metallipuolella. Siellä on outo, hieman kiusallinen tunnelma, jonka huomasin heti […]
Nainen unissa
Näin kerran unta naisesta, joka tuli huoneeseeni kun makasin sängylläni. Nainen oli melko pitkä, hänen päällään oli vaalea lähes läpinäkyvä mekko joka ulottui lattiaan asti. Naisella oli todella pitkät vaaleat hiukset. Naisella ei ollut kasvoja, mutta hänellä oli tyhjät silmäkuopat josta valui verta. Tämä tapahtui kun olin ala-asteella noin neljännellä tai viidennellä luokalla. Koulussa minulla […]
Puistotie
Taustatietoa: Olen asunut vihdissä 5-6 vuotta. Ja olen 27-vuotias (tapahtuma aikaan olin 24-vuotias) eli en mikään lapsi. Itse tarinaan: Olin nykyisen miesystäväni kanssa puistossa istuskelemassa ja oli todella paksu sumu. Siellä puistossa ei liiku paljon ihmisiä, mutta jos likkuu niin sen kuulee, kun hiekka narisee. Kuitenkin, istuskeltiin siinä ja juteltiin ja poltettiin tupakkaa. Joskus alkuillasta […]
Yksinäinen vanhus
Tämä on tapahtunut minulle sillä luvulla 2009 jolloin olin 9-vuotias. Ikäni ei toivottavasti haittaa teitä. Asuin joskus äitini ja veljeni kanssa vanhassa puumökissä. Äitimme kertoi, että talossamme oli kuollut vanha mummo jolla ei ollut ollenkaan kavereita. Eli siis aika yksinäinen oli hän ollut. Sinä yönä nukuin melko sikeästi. Mutta, kuitenkin minut herätti joku… Ihan niinkuin […]
Outoja ääniä koulussa
Moi! Mä kerron sellaisen jutun kun mä olin mennyt uuteen kouluun ja siellä rupes kuuluu outoi äänii. Kun olin käynyt koulua jo kuukauden ja mul oli puukässätunti ja silloin mä ja mun kaveri silja (nimi muutettu) oltiin ensimmäiset siel luokassa. Siinä samassa rakennuksessa, jossa se luokka oli, oli myös yks päiväkoti ja sauna. Yhtäkkiä sieltä […]
Kuollut kävelijä
Olin 9 vuotias, isäni kanssa istutus-töissä lapissa. Ajoimme pitkän matkan, olisko 40kilometriä, asutusta ei ollut lähimainkaa, kunnes pääsimme perille, se oli avoin paikka, eli paljon istutettavaa… Hetken päästä, kun isäni meni kahvitauolle ja itse jatkoin istutusta, käänsin äkäsesti päätäni, kuulin kauhean kirkaisun, säikähin ja kaikki taimet lensi maahan, siellä oli tuntematon multainen valkohameinen neiti, en […]