Haku avainsanalla: 1950-luku
Outo näky jouluna
Äitini kertoi minulle tämän tarinan jo kauan aikaa sitten: Vuosia ennen kuin äitini näki haamun, hänen mummonsa lupasi ilmestyä kuolemansa jälkeen. Äiti unohti asian, kunnes.. Joulun aikaan 1957 äiti meni nukkumaan vanhemman siskonsa kanssa samaan sänkyyn. Yöllä hän heräsi kummalliseen tunteeseen. 1950-luvulla ei vielä ollut valaistusta niin kuin nykyään, joten yöt olivat todella pimeitä. Tuona hämäränä […]
Öinen saattaja
Paappani kotitalossa Etelä-Pohjanmaalla tapahtui usein selittämättömiä asioita, joita äitini täti minulle kertoi lapsena. Paappa ja hänen siskonsa olivat herkkiä henkimaailman asioille, joskin pitivät niitä luonnollisina. Usein merkkinä tai varoituksena tulevasta. Tuohon aikaan kesäisin käytiin pyörällä tansseissa parinkin kymmenen kilometrin päässä ja oli jo aikainen aamu kun oltiin kotona tanssien jälkeen. Paappani ja hänen siskonsa olivat […]
Perintönä yliluonnolliset näyt?
Suvussamme enneunet/yliluonnollisten ilmiöiden näkeminen ovat kulkeneet jo usean sukupolven ajan ja niihin suhtaudutaan siis ihan ymmärtävästi keskuudessamme. Tässä pari esimerkkiä: äidilläni on kymmenen sisarusta, joista muutama oli omin silmin todistamassa lapsuudessaan näkyä, kun enkeli istui navetan katolla. Siis sellainen olento, että se loisti valoa ja selkeästi oli enkeliksi tunnistettavissa. Heidän äitinsä oli samaan aikaan lypsämässä […]
Mäkkylän kummitus
Mäkkylän kummitus on vuoden 1946 lopulla vajaan kuukauden ajan yksittäiseen taloon keskittynyt selittämättä jäänyt poltergeist-ilmiö. Ilmiö sai suomalaisessa lehdistössä suurta huomiota. Ilmiöt alkoivat 10. lokakuuta vuonna 1946 Mäkkylässä nykyisellä Helsingin ja Espoon rajalla. Konstaapeli August Heinosen taloon suuntautui pari viikkoa kivien heittelyä. Kivisade ajoittui illan hämärtyessä aina kello 22 saakka. Kivisade loppui ja pari päivää […]