• Kotimetsän silta

    Kotipaikkani, jossa nuoruuteni asuin, lähellä oli metsä jonka läpi pääsi polkua pitkin läheiselle asutusalueelle. Polun puolen välin paikkeilla oli lyhyt silta jonka alitse kulki asuinalueen ojista tuleva vesi. Eli sellainen isohko koontioja. Talvella ja kuivina kesinä oja oli kuiva ja sen pohjalle jos meni seisomaan, reunat olivat reilusti pään yläpuolella. Pudotusta sillalta ojan pohjalle oli siis noin 2,5 metriä.

    Kuitenkin, tämä silta oli vanha hirsisilta, jonka päälle oli joko kerääntynyt tai kasattu maata. Kavereiden kanssa usein katseltiin keväisin sulamisvesien lähes koskimaista syöksyä ojassa. Pahimpien tulvien aikana jos ojaan olisi pudonnut olisi kyllä voinut henki mennä, sen verran vauhdilla vesi möyrysi.

    Tämä silta oli aavemainen. Se oli keskellä tiheää metsää, lähellä vain sähkölinja ja yksi vanha tila. Sillan kohdalla ilma tuntui aina kovasti paljon viileämmältä kuin muuten, vaikka olisi ollut kuuma kesäpäivä ja koontioja täysin kuiva. Kyse ei siis ollut veden vilvoittavasta tunteesta tai edes tuulesta. Niskakarvat nousivat usein pystyyn kun kavereiden kanssa olimme kyseisellä sillalla.

    Aikuisilta joskus kuulimme erilaisia tarinoita sillan lähellä olevasta tilasta. Toisissa tarinoissa kerrottiin jo kuolleen tilanomistajan hävittäneen hevosiaan siihen ojaan pudottamalla, toisissa tarinoissa paikallinen pikkupoika putosi kevätsulien aikaan pahimpaan tulvaveteen ja hävisi iäks. Lisäksi kaikenlaisia kansan- ja kummitustarinoita oli liikkeellä jotta lapset olisivat varovaisia sillalla. Näkit, hiidet ym. tulivat tutuksi tämän sillan kautta.

    Myöhemmällä iällä olen tuuminut että tämä kylmempi ilmanala sillan kohdilla voisi johtua jonkinnäköisestä mikroilmastosta tai sähkölinjojen vaikutuksesta elektronien liikkeeseen. Mutta nuorempana tuota siltaa ei kuljettu ikinä iltamyöhällä. Eikä yksin.

    -Tiuhti


    Jaa facebookissa

  • © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa