Räyhähenki tunnetaan myös nimillä meluhenki ja poltergeist ja sillä tarkoitetaan esineiden ”kummittelumaista” liikkumista ja ääniä, jotka voivat olla raahaavia, laahustavia, koputuksia tai askeleita. Näiden liikkumisten ja äänien aiheuttajaa ei kyetä näkemään ja tapahtumat ovat yleensä hyvin väliaikaisia ja lyhytkestoisia. Normaali esiintymisaika poltergeistilmiöille on päivistä kuukausiin, ei kuitenkaan vuosiin.
Räyhähenget ovat yksi tutkituimmista ilmiöistä ja niille on kehitetty kolme selitystä; demoni, kuolleen ihmisen henki tai yliluonnollisten voimien aiheuttama käytös. Uskomusten mukaan räyhähenki on yleensä henki, joka haluaa ottaa yhteyttä ihmisiin ja tuo sen esiin hyvin epämukavalla tavalla. Uskotaan myös että jotkut räyhähenget ovat ns. ”välitiliaan” jumiin jääneitä pahansisuisia henkiä jotka etsivät keinoa päästä ”tuonpuoleiseen”.
Epäilijöiden mukaan räyhähenkien tekoset ovat yksinomaan huijausta, ihmisten keinotekoisesti aiheuttamia tapahtumia.
Räyhähenkiä on tutkittu kautta aikojen ja koska yleensä ne ilmenevät melko samalla tavalla, niitä on ollut helppo tutkia. Ensimmäiset maininnat räyhähengistä ovat jo niinkin aikaisin kuin antiikin Roomassa. Tunnetuin räyhähenkien tutkija lienee Harry Price, jonka tunnetuin tapaus on 1930-luvulla tapahtunut Borleyn pappilan kummittelu.
Borleyn kylä oli aktiivinen paranormaalien ilmiöiden paikka ja Borleyn kylässä oli jo ennen pappilan rakentamista havaittu kummitteleva nunna joka nähtiin monesti kulkevan pappilan mailla. Myös aave-hevosvaunut on Borleyn kylällä nähty pastorin vaimon toimesta. Mm. palvelijoiden kellojen soiminen, oudot hajut, askeleet ja väkivaltainen kummittelu ovat Borleyn pappilassa tapahtuneita ilmiöitä. Harry Price tutki tapahtumia vuodesta 1937 eteenpäin siihen saakka kun Borleyn pappilan ilmiöt vähenivät ja hävisivät vuonna 1944 ja palaneen pappilan rauniot purettiin.
Suomen tunnetuimpia räyhähenkitapahtumia lienee 1946 -vuoden Mäkkylän kummitus. Ilmiöt alkoivat lokakuun alussa 1946 kun konstaapeli August Heinosen talo joutui kivien heittelyn kohteeksi. Ilmiö jatkui monta päivää aina iltaisin. Lokakuun loppupuolella Heinosen talossa alkoivat esineet lennellä ja todistettiin mm. kuinka kukkaruukku putosi pöydältä ja sisiltysrauta lensi ilman halki. Tapaus sai paljon huomiota lehdissä ja herätti ihmisissä mielenkiintoa. Kummittelut loppuivat Heinosen talossa lokakuun loputtua.
Hae aavatarinoita jotka kertovat Räyhähengen kohtaamisista
Oletko itse kohdannut räyhähengen? Kerro siitä meille