Kirottu esine voi olla mikä tahansa esine. Tauluja, patsaita, laivoja jne. on kirottu tai luultu kirotuiksi kautta aikojen.
Yleensä kirotut esineet ovat pienemmästä päästä, mutta laivan nimeltä Lentävä Hollantilainen uskotaan olevan kirottu kapteeninsa Hendrick van der Deckerin toimesta. Hänen kerrotaan ampuneen Etenlän ristin (tähtikuvio) suuntaan ja vannoneen suureen ääneen ettei hän koskaan lakkaisi yrittämästä Kap Hornin kiertämistä.
Itkevät tai vertavuotavat patsaat ja muuttuvat maalaukset ovat yleisiä kirouksen kohteita ja niiden tai esittäjämänsä ihmisen historiasta löydetään usein syy siihen miksi ne ovat kirottuja, vaikka niiden muuttumiselle tai vuotamiselle ei välttämättä fyysista ja tieteellistä syytä keksitäkkään.
Yleisimmät syyt esineiden kirotuksi tulemiselle lienee niiden varastaminen ja tarkoituksenmukainen epäonnen tuottaminen. Egyptin mytologiassa muumioihin ja hautapaikkoihin liittyy voimakkaita kirouksia.
Ennen muinoin myös kiviin, etenkin jalokiviin, yhdistettiin paljon niin lääkinnällistä kuin maagistakin voimaa. Lähes jokaisella valtaa pitävällä oli jonkinnäköinen parantaja tai maagikko linnassaan. Yksi merkittävimmistä kirotuiksi uskotuista kivistä on nykyään Smithsonian -instituutin omistama Hope-timantti, jonka uskotaan tuovan epäonnea omistajalleen koska se on tarinan mukaan viety hindujumalattaren patsaasta jossa se oli toinen jumalattern silmistä. Kiveä ovat käyttäneet mm. Ludvig XIV ja Maria Antoinette. Hope on liitetty myös mm. Titanicin uppoamiseen.
Nykyaikana kiroukset käsitetään lähinnä Hollywoodmaisena voodoona tai muumioiden kirouksina.
Muotokuvien muutoksille sekä patsaiden itkemiselle tai verenvuodatukselle löydetään usein syy muotokuvaa/patsasta esittävän henkilön taustoista, fyysistä syytä onkin joskus vaikeampi löytää. Kiviin ja puihin yhdistetään paljon henkiolentoja sekä vanhaa mytologiaa. Tässä yhteydessä kannattanee mainita myös jalokivet, joihin liitetään paljon lääkinnällisiä ja maagisia käyttötarkoituksia, mutta myös astrologisia ja okkultistisia asioita. Eikä sovi unohtaa pahamaineista, onnettomuuksia aiheuttavaa Hope-timanttia, joka on nykyään turvallisesti Washington D.C:n Smithsonian Institution -museossa.
Hae aavatarinoita jotka kertovat kirotuista esineistä
Tiedätkö tarinan kirotusta esineestä? Kerro siitä meille