Kun pikkulintu koputtaa ikkunaan, joku läheinen kuolee

Tapahtumapaikka
Tuntematon

Tapahtuma-aika
1986

Aaveen muoto
Ilmestykset

Kertojana toimi
Tuntematon henkilö

En tiedä kuuluvatko nämä muiden tarinoiden joukkoon, mutta kerronpa kuitenkin, kun tuo sananlasku on toteutunut kohdallani jo kahdesti. Äitini äiti oli joutunut lonkkaleikkaukseen 80-luvun puolivälissä. Kaiken piti mennä hyvin, hän oli laihduttanut hieman ja oli kohtuullisessa fyysisessä kunnossa ottaen toki huomioon pilanaikaisen nivelen.

Oli lauantaipäivä ja olin yksin omassa huoneessani talomme yläkerrassa. Siellä on sellainen pieni (n. 50×50) ikkunaluukku jossa ei koskaan ollut lintujenruokintaan tarkoitettua paikkaa, se oli keittiön ikkunan vieressä alakerrassa talon toisella sivustalla.

Olin kirjoittelemassa omia tarinoitani kun havahduin ikkunalta kuuluvaan koputukseen ja kun katsoin sinne, siinä ikkunapuitteella istui varpunen hetken ennen kuin lensi pois. Hätkähdin hieman, mutta ajattelin että se oli vain sattumaa. Hetkeä myöhemmin menin alakertaan ja kerroin äidillenikin tapahtuneesta, minä kun katsoin sen sen arvoiseksi, olenhan sellainen hölmö joka kummitusjuttuihin uskoo.

Muutamaa minuuttia myöhemmin, siis noin kymmenen minuuttia tapahtuneesta, soi puhelin ja saimme sairaalasta viestin jossa kerrottiin leikkauksen epäonnistuneen, potilas oli menehtynyt aivoveritulppaan. Muutamaa vuotta myöhemmin istuin isoveljeni kanssa keittiössä ja jos en väärin muista niin pelasimme korttia.

Tälläkin kertaa varpunen istui ikkunapielelle ja koputti muutaman kerran lasiin. Molemmat sen huomasimme ja tulin kertoneeksi veljelleni mummon kuolinpäivän tapahtumista. Hänen mielestään ei pitäisi kenenkään olla kuolemassa, ainoakin mahdollinen vaihtoehto eli isotätimmekin oli kohtuullisen terve vaikka vanha olikin. Myöhemmin äitimme soitti töistään ja kertoi isotätimme kuolleen aiemmin päivällä.

Koskaan muulloin en ole kuullut/nähnyt pikkulinnun koputtavan ikkunaan kuin näinä kahtena kertana.


Jaa facebookissa
Tarina löytyy arkistosta Tuntematon sijainti avainsanoilla 1985, 1990, 1990-luku, Enne.


3 vastausta aiheeseen Kun pikkulintu koputtaa ikkunaan, joku läheinen kuolee

  1. Isla sanoopi:

    Itselle sattui samanlainen tilanne, kun olin menossa sairaalaan katsomaan siellä huonossa kunnossa olevaa isotätiäni. Ennen lähtöä polttelin vielä savuketta kotipihallani kun olkapäälleni lensi varpunuen! Siinä silmät pyöreinä toisiamme tuijottelimme hetken kunnes sanoin linnulle että nyt taitaa olla väärä oksa. Lintu katsoi minua vielä hetken ja lähti sitten lentoon. Heti sen jälkeen puhelimeni soi jä äitini soitti että täti oli muutama tunti takaperin kuollut.

  2. Sukuni 1400-luvulta sanoopi:

    Meillä on ollut jonkin verran aina hamstereita. Ei tietenkään samoissa häkeissä, vaan aina erillään.
    Aina kun musta haarapääsjy lentää terassimme ikkunan ohi, ja pyörii siinä hetken, se tarkoittaa sitä että seuraavana päivänä koulee joku tärkeä lemmikkini. Staffiduukin kuoli vain yhtäkkiä, ruokaa ja juomaa, sekä sopivasti ravinteita oli ollut, kuten kuuluikin ja tietenkin siisti ja hyvä häkki. No se haarapääsky lenteli siinä, niin seuraavana päivänä kuoli hamsteri. Ja Pikku-Pikelle kävi saman lailla. Elmeri ja Miina karkasivat haarapääskyn lentelyn jälkeen seuraavana päivänä, eikä niistä enää kuulunutkaan. Ja Fuffille kävi myös noin. Aivan kuin joku estäisi meitä ostamasta hamsteria.

  3. Meea sanoopi:

    Huh, pelottavaa! En ole ennen kuullut moista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*


*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>