Etusivu :: Tarinat :: Aavetyypit :: Artikkelit :: Haamukuvia :: Palsta :: Porukka :: Hallintapaneeli
Tarinan otsikko
Veljen hyvästit

Tarina
Tarina kertoo äidistäni joka on aina (edelleenkin) erittäin skeptinen kaiken "yliluonnollisen" suhteen. Tätä hänkään ei ole kuitenkaan ikinä voinut selittää.

Enoni, eli äitini veli oli vuosia vakavasti masentunut ja hirttäytyi useamman itsemurhayrityksen jälkeen isovanhempieni metsään 90-luvun alkupuolella. Enoni katosi kotoaan ja ruumis löytyi vasta n. vuoden päästä mittavista etsinnöistä huolimatta.
Enoni käytti runsaasti alkoholia ja muistan erään hänen vierailunsa vähän ennen katoamistaan, joka päättyi riitaan ja äitini kyyneliin ja suruun. Välit eivät siis olleet parhaimmat, en tosin itse muista oliko kyseinen vierailu viimeinen kerta kun äitini ja enoni olivat yhteyksissä.

Jonkin aikaa enoni katoamisen jälkeen oli äitini keittiössämme tiskaamassa astioita. Enoni tapasi istua keittiön pöydän ääressä aina käydessään, sillä samalla paikalla joka kerta. Kesken tiskauksen äitini yhtäkkiä tunsi ettei ole yksin, kääntyi ja näki enoni istuvan omalla paikallaan. Hetken he katselivat toisiaan, kunnes äitini kääntyi taas jatkamaan tiskausta. Seuraavan kerran katsottuaan oli keittiö taas tyhjä häntä lukuunottamatta.

Äitini kertoi tunteneensa itsensä hyvin rauhalliseksi tässä tilanteessa, vaikka tiedostikin ettei enoni oikeasti voi olla paikalla. Hän ei mielellään kuitenkaan keskustele asiasta ja tuntemuksistaan tarkemmin kanssani sillä ei tosiaan itse osaa asiaa selittää. Itse kuitenkin olen päätynyt ajattelemaan tapahtunutta siten että enoni halusi tulla mahdollisesti pyytämään anteeksi riitoja ja jättämään vielä hyvästit äidilleni.



Tapahtumapaikka
Suomi

Aika
90-luvun alkupuoli


Lisännyt
enfys


Palaa listaan
­ ­ :: © 2005 Saunatontut ::