Tarinan otsikko Kummitusjuttu
Tarina Hei. Tämä on kamala juttu, ja äitini kertoi tämän minulle. Asumme omakotitalossa. Joskus, vuonna nakki, ennen syntymääni, takapihaltamme kaadettiin kolme omenapuuta. En tiennyt edes, että siellä on ollut kolme omenapuuta, kuulin tuosta vasta kun kuulin tämän jutun. Noh, oli kesä, ja olin noin 2-4 vuotias, osasin kuitenkin puhua aika selvästi jo. No, olin ollut istumassa nurmikolla nauraen suurinpiirtein siinä kohtaa, missä omenapuut olivat olleet. Tätini tuli kysymään, että mikäs minua siinä nyt noin naurattaa. No, paappani, josta pian puhun, oli jo silloin kuollut. Olin sanonut tädilleni: "Katton ******-paapan kanssa valokuvia tässä omenapuitten alla" Eli olin yhteydessä kuolleen haamun kanssa. Ja tuo kyseinen paappa oli asunut ennemmin samaisessa talossa.
Tapahtumapaikka Jalasjärvi
Aika 1998-2000 kesä
Lisännyt mizyka
| |
Palaa listaan |