Tarinan otsikko Kodin henki
Tarina Pari tapahtunutta. Olin talvilomalla ja aamulla vein vaimoni töihin, jotta voin korjata autoa sillä aikaa. Tulin kotiin ja kävin tarkistamassa, että lapset nukkuvat vielä(klo06.20)ja he(tyttö 6v ja poika 4v)nukkuivat. menin alakerrassa olevaan autotalliin töihin. Kerkesin n.15min tekemään, kun kuulin yläkerrasta paljon askeleita.
Kävin tarkistamassa ylhäällä,mutta ne nukkuivat. Menin takaisin talliin ja n.15min päästä taas kuului ääniä. Nyt menin lasten sänkyjen viereen ja tarkistin kunnolla, että ne nukkuivat. Menin takaisin auton pariin ja siellä oli kaksi troikka lamppua sammunut ja kun otin töpselit pois seinästä niin lamput syttyivät hetkeksi? Siirsin auto remontin päivään jolloin kaikki sujuivat hyvin, jopa ne kaksi lamppua paloivat enkä vaihtanut niihin vielä lamppuja.
Toiset äänet kuulin, kun vaimoni oli lähtenyt koiran kanssa lenkille ja olin laittanut tenavat nukkumaan. Itse tarkistin makuuhuoneessa s-postiani, kun kuulin askeleita tulevan kohti jotka loppuivat huoneemme oven kohdalla. Olin itse selin oveen ja sanoin Että "nyt takaisin nukkumaan omaan sänkyyn" ja kun katsoin sen jälkeen, ei näkynyt ketään. Menin oh:n kautta eteiseen ja sieltä lasten huoneen ovelle joka oli kiinni(ja sitä ei saa kiinni kun voimalla),avasin oven ja laitoin valot päälle tarkistaakseni pelleilevätkö muksut, mutta he nukkuivat täysin...
Sain sattumalta tietää, että täällä seudulla on ollut jotain ilotaloja tms. ja muuta hämärä meininkiä. Metsikössä aika lähellä on muutama tosi vanha kivijalka.
Koiramme tulee usein iltaisin ihan jalkojen viereen ja tuhahtelee toiseen suuntaan.
Tapahtumapaikka Eteläsuomi
Aika 2006
Lisännyt human
| |
Palaa listaan |