Tarinan otsikko Kulhot pirstaleina
Tarina Äitini oli tapansa mukaan alakerrassa pesemässä astioita. Olimme serkkuni kanssa yläkerrassa pelaamassa tietokoneella. Yllättäen kuulimme alakerrasta pamauksen sekä lasin pirstaleiden helinää. Samalla äitini huudahti säikähdyksestä. Juoksimme serkkuni kanssa alakertaan ja näimme kun äiti siivosi aivan pieniä lasinsiruja lattialta. Hän selitti että hän oli kuivannut isoa kiisselikulhoa ja oli laittanut sen pöydälle ja vähän aikaa sen jälkeen se oli vain poksahtanut tuhannen päreiksi. Ajattelin että kyseessä on vain jokin hankauksesta johtunut juttu. Juuri kun olimme melkein saaneet siivotuksi tapahtui jotain joka sai melkein sydämeni pysähtymään. Toinen samanlainen pöydällä ollut iso kulho pamahti samalla tavalla hajalle. Ihmettelen vain sitä ettei äitini ollut ehtinyt edes kuivata sitä ja sen lisäksi ihmettelen myös sitä että se ei hajonnut eri kokoisiksi pirstaleiksi vaan aivan pieniksi noin millin pari kokoisiksi siruiksi.
Tapahtumapaikka Keskisuomi/Joutsa
Aika 2004
Lisännyt Vierailija
| |
Palaa listaan |