Länsi-Suomi on parhaiten tunnettu paitsi suurista järvialueistaan mutta myös aktiivista kulttuurikaupungeistaan rannikolla. Suomen järvet ovat kauniita mutta myös turmiollisia ja niinpä moni on kohdannut oman kuolemansa joko oman käden kautta, tai toisen ihmisen murhaamana. Traagisimmat kuolemat ovat aina sattuneet suurien järvien rannalla ja näiden uhrit saattavat monesti jäädä kummittelemaan alueella joko varoittaakseen muita jotka paikalle saapuvat tai vaikeroiden omaa kuolemaansa, ehkä myös kostoa havitellen niitä kohtaan jotka hänen kuolemastaan ovat vastuussa. Tällöin on hyvä myös muistaa olla varovainen suurten järvien rannalla: Rauhattomat henget voivat olla vaarallisia mikäli häiritset liikaa heidän oloaan.
Läntisen suomen aavetarinoita
- Kokoelma porilaisia aaveilmiöitä
- Vatsastapuhujan nukke peilipöydällä
- Vainajan yöllinen ryömiminen
- Mökkihenkiä
- Pohjanmaan kesäleirin kohtaamisia
- Pääkallot ulkorakennuksen alla
- Vaari valopallon muodossa
- Peilaava tyttö taulussa
- Mummolan karmivat äänet
- Pikkuserkun olennot
- Mummulan ullakko
- Piru heinäpellolla
- Palaava maljakko
- Nivalan kauhunhetket
- Vanha aavetarina Nivalasta
- Häirikköhenki kaverin luona
- Lapsuuden aavekohtaaminen
- Kädenjälki
- Perintönä yliluonnolliset näyt?
- Kerrostalon kummitus
- Isoisoisän henki
- Häirikkö
- Yökylässä sattui
- Kilinää
- Askelia
- Punaiset huulet
- Musta hahmo
- Surullinen nuori aave
- Tummat hahmot
- Aave kulkeutuu mukana
- Luisevan miehen arvoitus
- Maria
- Oudot äänet videonauhalla
Oletko kohdannut aaveen tai oudon ilmiön? Kerro siitä meille