Olen 13 poika. Se tapahtui noin vuosi sitten..
Vanhempani lähtivät ostoksille ja minut jätettiin yksin kotiin. Istuin rauhassa sohvalla ja tein äidinkielen kotitehtäviä.
Sitten olohuoneen nurkasta alkoi kuulua tömistelyä. Tuijottelin nurkkaa vähän aikaa mutta jatkoin sitten läksyjen tekoa. Tömistely jatkui ja minua alkoi pikkuhiljaa pelottaa..
Nousin ylös sohvalta, kävelin hitaasti kauemmaksi nurkasta toiselle sohvalle ja jatkoin läksyjä. Tömistelu silti jatkui, suutuin ja huusin : “Mene helvettiin haamu, demoni tai kuka oletkaan!”
Tömistelu loppui siihen paikkaan. Kissani hyppäsi sohvalle ja tämä alkoi tuijottaa seinää. Katsoin seinää tarkemmin ja huomasin jonkinlaisen symbolin, jonka sisään paistanut auringonvalo oli saanut aikaiseksi. Sitten yhtäkkiä keittiön liesituuletin meni itsekseen päälle, täydelle voimalle.
Aloin kirkua, kaaduin lattialle ja peitin korvani. Sitten otin paniikissa puhelimeni käteen, soitin papalle ja huusin kauhuissani, että täällä tapahtuu hirveitä. Pappa rauhoitteli minua ja pyysi tulemaan tämän luokse. Sitten keräsin rohkeuteni, nousin ylös ja painoin liesituulettimen kiinni. Juoksin papan luokse ja kerroin hänelle tarinani. Hän ei uskonut minua, ei vanhempani, eikä kukaan kelle olen kertonut tämän.

Kuulostaa ihan uskottavalta…
Millane se symboli oli?
Onks toi ihan totta ? On käyny meinaa hieman samanlaisesti. Paitsi et mul sammu valot ja kuulu raapimista.
Pelottavaa…. Itse pelkään olla yksin kotona juuri tälläisten juttujen takia….
Joo uskottavaa itellekki käyny melkein samalla tavalla.
Juu, uskottavahan tuo kyllä on
Ei muokaan ole ketään uskonut! Määki oon kerra ku istuin telkan ääres nii kuulu kauhee kopistelu olin yksin kotoo ja huusi vittu hiljaa ja sähköt meni pois pelottavaa… o.o