Olimme muuttaneet juuri Ouluun Heinäpäähän. Kerrostalo oli uudehko, joten ei luulisi siellä aaveita olevan, toisin kuin edellisessä asunnossa jossa oli todella painostava olo (mitään emme kuitenkaan ikinä nähneet siellä).
Kumma kyllä huomasin uudessa asunnossammekin heti kohta kohtia joita vältin. En uskaltanut liikkua normaalisti, varsinkaan pimeällä. Vessassa käynti yöllä oli jotain aivan tajutonta!
Tämän tunsimme kaikki meidän perheestä. Eräänä aamuna lapseni kertoi, kuinka oli ennen nukahtamista, (juuri sen jälkeen kun me aikuiset menimme nukkumaan), nähnyt jotakin pikkuveljensä luona. Hän kuvaili hyvin tarkasti pienen, yöpukuisen tytön istumassa veljensä sängyllä ja silittämässä tämän hiuksia. Tyttö oli läpinäkyvä ja hänellä oli pitkät hiukset, eikä hän vaikuttanut uhkaavalta.
Eipä silti, ei se ilkeä painostava tunne mihinkään hävinnyt. Onneksi muutimme pois!