Remontteja vihaava henki

Tapahtumapaikka
Lohja

Tapahtuma-aika
2009-2011

Aaveen muoto
Tunnistamaton henki

Kertojana toimi
Tuutikki

Kerron nyt hieman millainen asukki meidän perheemme lisäksi asustaa meillä.

Kaikki alkoi kun aloimme remontoida taloamme jonka mieheni oli meille ostanut. Talo on rakennettu n. 60 vuotta sitten eikä siinä oltu asuttu moneen vuoteen. Olimme talomme kellarissa lämmittelemässä saunaa ja samalla siinä istuskelimme ja juttelimme. Yhtäkkiä kuului ihan sellainen ääni kuin talon pääovi olisi auennut pamahtaen. Katsoin ikkunasta ja huomasin sen olevan auki. Samalla hetkellä se jälleen pamahti kiinni. Ovi oli ollut lukossa niin ettei se voinut aueta tuulen takia. Emme ajatelleet asiaa sen koomin kunnes alkoi tapahtua.

Mieheni eräänä iltana oli remontoimassa talomme seiniä sisällä yksikseen kun hän kuuli ihan selviä TUM TUM askele ääniä muista huoneista ja ne koko ajan lähenivät. Lopulta olivat hänen takanaan. Hän kääntyi katsomaan ja ei ketään missään. Kierrettyään talon ympäri ja todenneen ettei ketään kyl oo missään hän meni jatkamaan hommiaan. Ei mennyt kauaa kun askeleitten ääniä taas kuului mutta mieheni ei enää jaksanut kiinnittää niihin huomiota. Ajatteli vain että siinäs sitten kävelet!

Melkein samalla viikolla kun meillä oli muutama kaveri kylässä ja olimme jälleen kellarissa puuhailemassa kuului ihan selviä juoksu askeleita ylhäältä. Ne ei vaan ollut mitään hiljaisia vaan kovia ääniä. Moneen kertaan sama juttu toistui ja joskus kuului jotain puhettakin.

Tämän vuoden puolella meillä on makuuhuoneen ovi tärissyt ihan niinkuin joku olisi halunnut päästä pois sieltä. Kerran kun olin yksin kotona kuulin vintiltä kamalia juoksutömistys ääniä jotka kulkivat portaita alas päin. Kun avasin oven ei ketään missään.

Kerran olimme ihan varmoja että joku istui meidän välissä kun katsoimme telkkaria. Mutta muuten tämä joku on antanut meidän olla rauhassa. Selvästikkään hää ei tykänny kun remontoimme ja muutimme tänne mutta vaikuttaa siltä että se on hyväksynyt asian jotenkin. Mitä nyt jos joskus kuuluu jotain outoja ääniä mutta ainakin tietää ettei ole yksin kotona.

Mieheni muistaa kun oli pienempi ja kävi kylässä tässä talossa niin häntä aina kiellettiin menemästä vintille ja ikinä ei saanut mitään syytä siihen että miksi ei. Saas nähdä miten ystävämme riemastuu kun alamme joskus remontoida vinttiä!


Jaa facebookissa
Tarina löytyy arkistosta Etelän aavetarinat avainsanoilla äänet, aave, Askeleet, henki, remontti, vintti.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*


*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>