Tästä on jo aikaa, olen kohta 12 – vuotias. [-96 syntynyt] Tapahtumat sijoittuvat aikaan, kun olin alle eskari-ikäinen, tarhassa vielä. Meidän perheellämme oli ihana kultainennoutaja nimeltä Nero, jolla ikävä kyllä oli epilepsia. Olin siis ihan pieni kun hankimme sen ja ennen esikouluikää, koiran ollessa vasta kolmevuotias, päätimme päästää sen parempaan paikkaan.
Epilepsia aiheutti sen, että jos Nero vaikkapa nukahti, sitä sai varoa. Unesta herättyään, unen ja hereilläolon rajamailla, se saattoi hyökätä milloin tahansa. Minuakin ehti purra kipeästi reiteen ja äitiäni keskisormeen, joka on vieläkin taittunut.
No, olisiko muutama päivä piikin jälkeen äitini Janna [nimi muutettu] oli istumassa pöydän ääressä, lukien lehteä ja juoden kahvia. Yhtäkkiä hän tunsi, kuinka ensin tuli omituinen lämmin tunne jalalle, ja kuin jokin muukin olisi läsnä siinä autiossa huoneistossa, kuin koira olisi painanut päänsä äitini jalkaa vasten. Tuntui myös eläimen karhean kielen nuolaisu, [Jaana piti kättään polvella] mutta minkäänlaista märkää aluetta ei kädessä ollut.
Muistini mukaan Nero kävi vielä heittämässä hyvästit, äitini oli ihan selvästi nähnyt kuolleen koiramme asunnossa. Ilmeisesti Nero kävi heittämässä hyvästit ja kiitti siitä, että oli päässyt parempaan paikkaan. Tuskin ihan normaalia, vaikka kuolleiden lemmikeiden läsnäolon pystyy kuvittelemaan. Jaana on ihan varma noista kahdesta tapaamisesta.
Pääsihän parempaan paikkaan