Tiedettä : Aaveet valokuvissa osa 2 - Artikkelit

Teksti
Diane Arbus, ensimmäisiä amerikkalaisia naispuolisia valokuvaajia joka teki kokeellisia valokuvauksia oli edellä aikaansa uskoltaessaan kokeilla eritapaisia tekniikoita. Liekö se, että valotus jolla hän teki kokeita on se syy miksi seuraavaksi siteeraan häntä vai se että hänen sanotaan kuvanneen oman itsemurhansa.. Oli syy kumpi tahansa hän sanoi hyvin fiksusti:

"Valokuvaus on salaisuus .. mitä enemmän se kertoo sitä vähemmän tiedät siitä"

Tässä hän oli täysin oikeassa.

Palaan valokuvauksen ihmeelliseen maailmaan taas artikkelipuolella. Pari vuotta vanha aikaisempi artikkelini näillä sivuilla kertoi tekniikoista ja ilmiöistä jotka monesti saavat aavemaisia ilmiöitä valokuviin. Jatkan samasta aiheesta, tällä kertaa aiheenani ovat energiajuovat.

Energiajuovat ovat niitä kirkkaita, lähes paksuja hitaan salamaniskun näköisiä ilmestyksiä joita varmasti jokainen on nähnyt aavekuvissa. Ne useimmiten näkyvät hieman sumeana, pehmeänä kuvana, ovat kirkkaita keskeltä ja himmenevät kohti ulkoreunaansa. Muoto voi vaihdella monella eri tavalla mutta pääpiirteittäin kuvissa aina näyttäisi olevan "hohtava mato" eri asennoissa.

En liene sano tilastollisesti kovin väärin jos väitän että suurin osa ihmisistä (ja verkkosivuista) väittää tätä ilmiötä aaveiden ilmestymiseksi.

Väärin.

Valokuvaus on jännä juttu. Jos laitan järjestelmäkamerani täysin pimeään huoneeseen ja annan sen valoittaa filmiä 2 minuuttia, kuvassa huone näyttää kuin olisi päivä. Tätä tekniikkaa kutsutaan pitkäksi valotukseksi (yllätys) ja se toimii siten että kamerassa oleva filmi (tai digijärjestelmäkamerassa kenno) valottuu. Hämärässä yleensä tuntuu ettei näy valoja tai värejä, mutta on niitä .. ne ovat vain äärettömän vähäisiä.

Kun tehdään pitkää valotusta kameraan kerääntyy tavallaan "kerroksittain" valo väreineen korostaen aina edellisen voimakkuutta kunnes tarpeeksi pitkän valotuksen jälkeen hämäräkin huone näyttää kuin olisi päivä.

Ongelmana tässä kuitenkin on se, että kameran (ja kohteen) tulisi olla pitkässä valotuksessa liikkumaton: Muuten kuva näyttää sumealta johtuen siitä että kohteista lähtevä tai heijastuva valo muuttaa muotoaan jolloin normaalisti pitkässä valotuksessa tulevat "valokerrokset" eivät tulekaan tasaisesti toistensa päälle vaan kuva-kuvan päälle tulee eritapaisia kuvia.

Miksi puhun tässä valotuksesta? Aavekuvissa nämä aiemmin mainitsemani valomadot näyttävät "tanssivan" huoneessa tai muussa tilassa. Aaveiden sijaan kyse onkin aivan jostain muusta: Pitkästä valotuksesta.

Ei tarvitse olla ammattikuvaaja, riittää peruskamera automatiikalla ja sopivan huonosti valottuva filmi jolla "tehdään aavekuva".

Otetaan esimerkki: Kuvataan vaikkapa hyllykköä 5 sekunnin valotuksella (eli kamera valottaa kuvaa 5sek) ja säädetään kameran aukkoa siten että kuva näyttää normaalilta eikä liian tummalta tai kirkkaalta. Meillä on nyt kuva hyllystä. Kaikki OK. Tehdään sama uudestaan, mutta sen 5 sekunnin aikana vedetään palava tulitikku kameran linssin ohitse. Koska hylly pysyy paikallaan, se näkyy kirkkaana ja selvästi terävänä, mutta koska palava tulitikku liikkuu 5 sekunnin ainaka reunasta toiseen, näkyy sen valo kirkkaana matona, eikä valotuksen takia nopeasti liikkuvaa kättä edes välttämättä näy, ainoastaan normaalin näköinen hylly .. ja se valomato.

Vastaavaa tekniikkaa käytetään mm. kuvatessa öisiä katuja joissa autojen valot näkyvät viivoina. Sama tekniikka, pitkä valotus, tuo meille valokuviin myös aaveet, useimmiten tahattomasti johtuen kokemattomien valokuvaajien kameran käytöstä ja huonosta filmin valinnasta.

Monet meistä näkevätkin mainoskuvissa tätä tekniikkaa käytettävän, mutta silti, kun löytävät valokuvistaan yhtäkkiä oudon valomadon, sen sijaan että sanoisivat kameran heilahtaneen tai kynttilän liekin lepattaneen saavat aaveparat taas syyn niskoilleen.

No. Meitä on moneksi. Tästä ilmiöstä löytyy ottamani esimerkkikuva Haamukuvat osiolta :)

Ystävällisin terveisin yhä skeptisenä, valokuvaaja ja graafikkonne UK